neuvola

Ajelin yksikseni valtaväylää etelään päin tässä yksi päivä. Ja mistä kummasta se johtuu, että lähes tulkoon aina, kun ajan yksin etelään päin, tulee mieleeni työelämä, ja ne monet monet kerrat kun ajelin kotikäynneille. 

Hmh. Eli tuli vähän ikävä töihin. Ne kotikäynnit oli ehkä parasta työssä (äitiyspuolella siis). Kylläpä sitä jonkun kerran etsin aika tinkaan oikeaa taloa, ajelin metsäautotietä, kun minua neuvottiin ajamaan peltotietä, se tie kyllä alkuun oli peltotie, mutta yks kaks olin keskellä metsikköä ja tie loppui. Ja toisen kerran suurin piirtein tähän vuoden aikaan, ajelin hirmuisessa loskassa ja rukoilin, että pysyisin tiellä. Pois tullessa tiesin, että talossa josta lähdin oli traktrori, joten soitan sinne mukavalle isännälle että voisko tulla vetämään pois. Enkä todellakaan palomiehille kuten rakas pomoni ohjeisti. (Kun itse iso pomo nauroi koko kysymykselle, että mistä minä hinaajan soitan jos ajan ojaan, että onko kunnalla niinku joku vakio hinuri. Juu...)

Ja ne pienet tuhisijat joita siellä kotona pyöriteltiin ja ihmeteltiin. Miten sitä voikin muistaa niin elävästi ne pirtin pöydät joiden ääressä on synnytyskertomuksia käyty läpi ja ryystetty ehkä kahvia. Kellä oli vastavalmistunut talo, ja kellä hurjan iso leivinuuni. 

Eipä sillä, neuvolassa lasta käyttäessä tulee sitten se perusneuvola arki mieleen. Kummasti siihenkin hommaan saa perspektiiviä täältä kotirintamalta. Ja moninaisista keskusteluista ystävien ja tuttavien kanssa. Kuka kokee, että neuvolassa valitetaan aina ja miten sieltä saakaan erilaisia ohjeita. Niin... olisipa helppoa, kun olisi 0-6 vuotiaan lapsen opas, jossa olisi kaikki mahdolliset pulmat neuvottu, ja AINA löytyisi vastaus sieltä vanhempien kysymyksiin, MYÖS niihin puhelimessa esitettyihin kysymyksiin. Voi nimittäin olla vaikeaa arvioida tilannetta puhelimen välityksellä. Jos se on vaikeaa siinä vastaanotollakin... (niin ja voisi olla sitten toinen painos niille isommille lapsille)

Kaikkea sitä täällä kotiäitinä miettiikin... :)

Se on varma, että kun kesä ja hellepäivät tulee nuo kotikäynnit tulvahtavat mieleen taas! nimittäin oli yksi juhannusviikko kun kaikki heinäkuunkin vauvan päättivät syntyä (ainakin melkein ;) ja silloin, silloin ajelin kotikäyntejä, ja arvioin sitä, kenellä ilmanvaihto toimii ja kenellä ei :D  ja siellä neuvolassa kiipeiltiin varastossa ja etsittiin tuulettimia. 

Mutta ensikesänä me ollaan niin lomalla. Koko sakki 10viikkoa, jos nyt suunnitelmat toteutuvat!

nukkumisen opettelu jatkuu...

Täällä tervehdyttiin flunssasta ja riplasta ja reilu viikko sitten päätin, että opetellaanpas pojan kanssa pois siitä yötissuttelu tavasta. Tavaksi oli tullut herätä kolmen maissa yöllä vaatimaan palvelua. Ja laiskana sitten nukutin loppuyön pojan vieressä. Toisinaan nukuttiin ihan hyvin, mutta enimmäkseen minä aika pätkittäin, koska pieni nukkuja on melkoinen pyörijä ja potkija öisin...
Tavoitteeksi asetimme pärjätä sinne 5.30 saakka ilman tissuttelua. Tuo aika siksi, että arkena isäntä lähtee töihin silloin ja onhan se melkein jo aamu :) (viime aikoina se on osoittautunut ihan jo oikeaksikin aamuksi...)
Ensimmäinen yö oli, sanoisinko yllättävä. Vaille kolme alkoi kuulua huutelua, pikku mies seisoi sängyn laitaa vasten ja kyseli, eikö pääsisi viereen. Kun ei päässyt alkoi huuto. Yritin rauhoitella, laitoin tutin, pojan pitkälleen, silittelin ja pidin paikallaan. Poika rauhoittui tasan siksi aikaa, että sain itselleni peiton päälle. Sitten sama rumba uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Yritin pehmeämpää keinoa, kuin suoranaista huudatusta. Tätä kesti kaksi tuntia. Kyllä. Viimen lopuksi en enää laittanut poikaa pitkälleen, pistin ainoastaan tutin silloin vaille viisi, pikku reppana lysähti polvilleen sänkyynsä, huojui aikansa istuallaan, kuului kops (pää osui sängyn laitaan), ja sisupussi nyyskähti mahalleen nukkumaan. Heräsi sitten vaille kuusi, ja pääsi viereen varhaiselle aamupalalle.
Seuraavana yönä päätin, että parempi käyttää sitä keinoa mikä on jo aiemminkin koettu hyväksi. Eli jälleen suurinpiirtein samaan aikaan pikkumies nousi ylös, mutta tällä kertaa en laittanut pitkälleen, vaan annoin huutaa. Pari kertaa laitoin tutin suuhun protestoivalle pojalle. Puolen tunnin jälkeen tapahtui sama kun edellisenä yönä, poika huojui aikansa istuallaan ja rojahti sitten nukkumaan. Kolmantena yönä huutoa ehkä n.10 minuuttia, ja neljäntenä sitten enää hienovarainen kysymys, että eikö tosiaan ole kello kolmen palveluja... ja kun ei ollut, niin asettui takaisin pitkälleen nukkumaan :)
Uskollisesti ennen kuutta on kyllä sitten herännyt, ja päässyt viereen. Toisinaan jatkaa unta vielä n.6.45 saakka, mutta melko monena aamuna meillä on herätty kuudeltakin.
Viime yönä ei tarvinnut minkäänlaisia toimenpiteitä, pikku mies nukahti joskus kahdeksan jälkeen, ja seuraava inahdus olikin sitten puoli kuuden aikaan, kun mies lähti töihin. Jatkettiin vielä vaille 7 unta, pikkupoika kainalossa.
Ja pikkupoika on tänään 10kk. Mennä humputtelee kärrinsä kanssa hurjaa vauhtia, ja on osoittautunut melkoiseksi vesipedoksi :) On nimittäin viimeisen 4 vrk:n aikana käyty kahdesti kylpylässä, ja miehen kanssa kerran rinteessä! Ja jos joitakin vuorokausia lisätään, niin on käyty mökillä serkkujen luona, pitkillä aurinkoisilla lenkeillä ja ja ja, vaikka mitä kivaa (oltu mummolassa yötä esimerkiksi :) ihanpa oltiin viime viikko talvilomalla pikkupojan kanssa!