keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

huokailuja

Täällä on viimeisen viikon ajan mietitty suuria asioita.
Nimittäin töihin lähtöä ja lapsen hoitoon laittamista. Voi apua. Miten tuon pienen äidin pojan raskii laittaa hoitoon. Raskíiko, ja tarvitseeko raskia?
Talvella tein päätöksen, että olen kotona ainakin vielä kesän, ja palaan töihin lähtö ajatukseen syksyn tullen. No, nyt tajusin, että kai niitä töitä pitäisi hakeakin, jos meinaa lähteä töihin. Tähän asti minut on lähes tulkoon haettu kotoa töihin, niin helpolla olen päässyt.
No, sitten juuri kun aloin tätä asiaa pyöritellä päässä tupsahtaa tulla hakuun paikka, ja toinenkin. Enkä edes tiedä kumpaako hommaa haluaisin tehdä mieluummin. Molemmat ihan hurjan mielenkiintoisia. Ja molemmat jo kesäkuun alusta alkaen. Voi elämä. En minä ajatellut lähteväni töihin vielä kesäkuun alusta. Silloinhan piti alkaa loma ja pienen pojan ensimmäinen kesä, kun osaa nauttia jo kesästä!
Mutta voinko olla itsekäs, ja ilmoittaa etten ole käytettävissä ennenkuin elokuun alusta. Hakijoita varmasti on pilvin pimein, ja varmasti minulle tulee pitkä miinus, jos en ole käytettävissä ennen elokuuta.
Niin. No onko sillä sitten merkitystä? Tottakai haluaisin töitä, ja olisin hurjan onnekas, jos pääsisin jompaan kumpaan hommaan! Mutta aikani päässä tätä pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen, että en minä vaan ole vielä kesäkuun alusta valmis töihin. Olisi väärin laittaa, että voin tulla heti töihin, jos en oikeasti voi. Tai siis voisinhan minä, mutta henkisesti olisin vielä kotona. Totesin, että ihan oikeasti olen työnantajan käytettävissä vasta 1.8 alkaen, koska siihen asti olen pikku poikani käytettävissä. Tätä kesää en tule saamaan takaisin koskaan. Ja vaikka miesväki pärjäisikin täällä ihan hyvin keskenään, niin minä en pärjäisi siellä töissä.
Elokuun alusta olen sitten motivoitunut ja henkisestikin valmistautunut työelämään. Katsotaan sitten, missä sitä ollaan, vai ollaanko kotona.
Kyllähän sitä on haaveillut, että voisi olla kotona pitkään, hoitaa lasta kotona. Mutta monesti taloudelliset asiat vyöryvät haaveiden yli. En sano, että talouspuoli on ainut syy miksi töihin lähtöä mietin. Kyllä minä aika itsekkäästi mietin myös sitä, että tarvitsen työkokemusta, jos haaveilen joskus saavani vakituisen paikan. Ja tottakai siitä haaveilee, koska sittenhän olisi varsin huoletonta olla kotiäitinäkin! Töihin voisi palata sillon kun sille tuntuu, ei tarvitse hakea töitä, ja jännätä saako niitä, ja mistä saa.
Mutta, tämä asia on heitetty nyt Suurempiin Käsiin, ja huokaillaan ainoastaan Ylös päin! Kuten myös pikkumiehen hoitopaikka. Josta sitten lisää, kunhan asiat selkenee :)