toiseksi viimeinen.

Nimittäin toiseksi viimeinen virallinen kotiäitipäivä toistaiseksi.
Enkä voi väittää etteikö tuntuisi missään, kyllä tuntuu. Ehkä ihan eniten hirvittää hypätä ihan tuntemattomaan työhön, mutta onneksi tässä ei ole nyt aikaa miettiä sitä liikoja.
Kyllähän se mietityttää, minkälaiselle hoitotädille pieni poika menee, minkälaisia kavereita siellä on ja miten siellä alkaa sujumaan sitten noin yleensä. Onneksi mummo naapurissa pehmentää laskua, ja ihan ensiksi isi <3 ehkä he eniten pehmentävät sitä minun töihin menoa, ei tarvitse miettiä mille lapsesta nyt ihan vieraassa paikassa tuntuu. Saa ekat päivät olla kotona ja mummon luona, missä on ollut ennenkin.

Olo on aika hurja. Suunnittelen jo tekeväni viikonloppuisin ison kattilallisen keittoa tai makaronilaatikkoa valmiiksi, josta sitten koko seuraava viikko lämmitetään iltaruokaa. Itsehän olen kotona vasta puoli viiden korvalla jatkossa, siitä ei olekaan enää kuin kolmisen tuntia siihen, kun pikkupojalla alkaa iltatouhut ja oltava jo pedissä, että jaksaa aamulla taas hoitoon herätä. Niin... mitä sitä siinä kolmessa tunnissa sitten haluaa tehdä. Aika näyttää. Sen tiedän, että ensimmäiset viikot kodinhoito jää kyllä ihan minimaaliselle. Voin vaan kuvitella miten se työssäkäynti taas pitkästä aikaa imee mehut.
Toisaalta, onhan se ihan kivankin jännää lähteä töihin! Ja näinhän sen kuuluu mennä. Joskushan tämä päivä olisi väistämättä tullut eteen,kun pitänee joskus pankin kanssakin päästä sujuiksi. Ja kyllä pikkupoikakin nauttii jo leikkikavereista, ja haluan uskoa, että päätös on nyt lapsenkin kannalta oikea.

Nyt toivotaan, että järjestyy hyvä hoitopaikka ja että ne kulmahampaat puskevat nyt sieltä ikenestä läpi, että helpottaa tuo olo pikkupojalla noin muutenkin.

Tämmöistä tänne, aikatavalla erilaista. En viikko sitten olisi uskonut, että nyt tämmöistä sekamelskaa pyöritellään päässä...