sunnuntai 9. syyskuuta 2012

mitäs me

Esimerkiksi semmosta, että isäntä menee aamulla töihin kuuteen, lähtee noin 5.50. Toisinaan pikku-isäntä herää samaan aikaan, ja nykyään yleisimmin nukahtaa vielä minun viereen kuitenkin.
Minun kello soi 6.20 siitä kahville ja työkuntoon. Jos pikku-isäntä on nukkunut omassa huoneessaan, hän herää aika tarkkaan 6.40 jutustelemaan unikavereilleen. Vähän ennen seitsemää otan pojan sängystä ja laitetaan hoitokamppeet päälle. Ja klo 7.10 ollaan jo ulkovaatteissa ja pakkaudutaan autoon.
Vien lapsen hoitoon, toivon, että ei tarvitse jättää itkevää poikaa hoitotädille. Ensimmäisellä viikolla toive toteutui, toisella viikolla ei. Mutta poika kuitenkin vilkutti itkun seasta minulle, ja itku oli loppunut samantien kun auto lähti pihasta. 
No, siitäpä sitten työmaalle, ja päivä hurahtaa yleisimmin varsin vauhdikkaasti. Vielä on ihan hurjasti opittavaa ja edelleen saan olla kysymässä joltakulta milloin mitäkin, mutta siinähän se päivä kuluu... ..etsiessä vastauksia kysymyksiin :) 
Isäntä ja minun isä hakevat pojan hoidosta. Isäntä hoitaa parin tunnin ajan taloutta, laittaa ruoan <3
Sitten syödään, huokaistaan joskus 2 minuuttia, joskus 10minuuttia. Isäntä lähtee autotallin rakennukselle ja me pikku miehen kanssa pyykinpesuun, tiskin tiskaukseen, kahvin keittoon, ruokakauppaan ja sään salliessa ulos.
19-20 sisälle ja pikapikaa puurot ja pesut ja poikanen unille. Sitten ehkä vielä miehen kaveriksi autotallille. Ja siinä sivussa voi parantaa maailmaa ja ihmetellä milloin meillä olisi vapaa viikonloppu, että kerettäis käydä katsomassa onko mökki pystyssä.
No, nyt oli vapaa viikonloppu! Kerettiin siis käydä mökillä ja nähdä varsin mukavia ihmisiäkin.
Isäntä kieltää jyrkästi, että nämä olisi niitä elämän ruuhkavuosia. Minä kyllä salaa olen sitä mieltä, että sitä tämä ehkä on. Mutta olkoonpa mitä vuosia tahansa, taitaa joulu tulla aika vauhdilla -meille ainakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti