Olen ollut noin 11 kk kotona. Ensin kotirouvana, ja sittemmin kotiäitinä. Kolme viikkoa jäljellä vanhempainvapaata minun nimissä. Pikkumies on 8kk. Tuon kolmen viikon päästä jo lähes 9kk.
Ja ei, ei ole vielä hoitopaikka hakemukset vetämässä. Sen sijaan hakemus kotihoidon tukeen on vetämässä. Ja päättymispäivämäärä avoin. Ainakin kesän loppuun kotona hoidetaan. Näin on päätetty. (sitä ei ole lukkoon lyöty kuka hoitaa, minä nyt toistaiseksi)
Ai niin. otsikko oli mökkiytyminen ;) Meinasin jo lipsahtaa sivuraiteille puhumaan kotiäitiydestä. Mutta ehkäpä tämä sitäkin koskee kuitenkin... Kotiin jäädessä päätin, etten mökkiydy. Tiesin, että geeneissä kyllä on hivenen semmoista mökkiytymisgeeniä. Ja 11kk aikana olen huomannut, miten sitä onkaan oikeasti helppo jäädä kököttämään tänne lämpimään mökkiin. Varsinkin näin talviaikaan se lähteminen vaikeutuu mitä vähemmän niitä lähtöjä on. Nytpä on sitten keskitytty tähän lähtemiseen, extempore kaupunkiin, kylän sekatavaraliikkeeseen, kaverin luo, mummolaan jne. Pikkupoika laulaa takapenkillä karvahattu päässään ja odottaa innolla mihin auton nokka tällä kertaa päätyy.
Meillä nukutaan päivällä vielä (2-)3 kertaa, joten rajoittuneimpina hetkinäni laiskottaa siinä välissä rynnistää minnekään. Mutta ihan oikeasti, siinä välissä kerkeää vaikka ja mitä. Ja kun lähtee niin kummasti jaksaa päiväunien nukkujakin, huomaamatta ne kolmannet unet jää nukkumatta, eikä siitä meilläpäin onneksi seuraa katastrofia.
Eli heitän rajoittuneisuuteni nyt pois ja jatkan samaan malliin. Vaikka, on kotonakin oikein hyvä olla! Mutta me keretään olla kotosalla ihan tarpeeksi :) tästä viikosta ei ohjelmaa puutu, luvassa ainakin pientä seuraa, ihan hyvin pikkiriikkistäkin!
Kiva UUSI blogi sulla! Nyt löysin tänne ja pitää ehdottomasti lisätä kirjanmerkkeihin.
VastaaPoistaJoskus hurautetaan vaikka porukalla autolla tuo 5h sivu tänne, siinä saa sitten ottaa melkein ne kaikki 3 päiväunta yhden matkan aikana :-)
Ja tässä ollaan joku 2 päivää ja sitten hurautetaan vaikka muumimaailmaan ja "iso-tätille" kahville ;-)
t.pikkusisko
vautsiti vau mitkä suunnitelmat. jospa joskus saadaan ihan tottavie toteutettua. :)
VastaaPoista