tiistai 10. tammikuuta 2012

nukkumista

Meillä on opeteltu nukkumaan. Ensiksi luin Unihiekkaa etsimässä -Ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin (kirj.Keski-Rahkonen A. ja Nalbantoglu M.) .
Ehkä enemmänkin mielenkiinnosta, en sitä lainatessani niinkään ajatellut, että sen oppeja saattaisin tarvita itsekin. Meidän uniongelmat tuntui melkoisen pieniltä silloin. Mutta niin se yöelo heitti häränpyllyä heti tuon kirjan lainattuani... tiedäpä sitten olisiko päässyt helpommalla jos olisi jättänyt kirjan lainaamatta!
Että eikun vaan opit kehiin.
Aikatavalla soveltamalla on menty. Ensin piti ihan vaan vähän "testata", että toimiiko unikoulut oikeasti. Kokeilun tein päiväunille nukuttamisen suhteen. Nuori isäntä tuolloin n.6kk oli siihen saakka humputeltu lähes poikkeuksetta syliin (paitsi kerta päivässä vaunuun). Jos kokeili laittaa sänkyyn, noin niinkun vaan omia käsiä säästääkseen, niin sait aikaan valtaisan huudon. Ja siitä säikähtäneenä sitten humputin, humputin ja humputin. Ja viimein sipanneen pojan varovasti laskin sänkyyn. 
Pikku miehelle oli kaameaa joutua sängylle valveilla ollessa, vaikka minä olin vieressä. Mutta nytpä sitten opeteltiin äidin viereen nukahtamiseen. Ensimmäisellä kerralla kuuntelin huutoa ehkä 5min, jonka jälkeen hiljeni ja jonkin ajan päästä nukahti. Silittelyllä ei juuri ollut vaikutusta asiaan. Seuraavalla kerralla muutama ponnekas karjaisu ja rauhoittuminen ja unen odottelu. Kolmannella kerralla odoteltiin jo kiltisi huutamatta unta vieressä.
Aika nopea oppija! Seuraavaksi kokeiltiin toista kauhistusta, isin kanssa nukahtamista. (ei nyt sentään ihan heti tuon ensimmäisen opettelun jälkeen.) Se meni suurinpiirtein samalla kaavalla, tosin eka kerralla piti karjua aikatavalla pidempään. ("jos äiti heltyisi ja tulisi kuitenkin".)
Totesin, että on se vaan kovasti tottumiskysymys tuo nukahtaminen. Ei ihan protestoimatta uutta opita.
Näistä kokemuksista rohkaistuneena päätin nyt hieman vajaa 8kk ikäisenä aloittaa sitten varsinaisen unikoulun, ihan yöunille. Kylmästi  ja karusti valittiin huudatustaktiikka, koskapa huomasin sen tuossa päiväuniasiassa pelittävän nopeasti. (olin siitä lukenut kokemuksia, ja myös opiskelukaverilta kuullut hyvää, ja ennenkaikkea siitä sen nopeasta toimimisesta!) 
Eli, siitä taitaa tänään olla 5vrk kun operaatio alkoi. Eli tällä kokemuksella voin kertoa seuraavaa. 
Ekana iltana hyvät yöt viimeisten maitohuikkien jälkeen, poika omaan sänkyyn ja hei hei. Huuto alkoi välittömästi, kun astuin makuuhuoneen ovesta ulos. Ja sitä kesti, ehkä n.35min. Välillä vaikeni ja taas jaksoi protestoida. Kävin kyllä välillä tarjoamassa tuttia ja sanomassa, että kuuloetäisyydellä ollaan. Mutta siitähän sitä villiinnyttiin, ja niinpä painuin saunaan. Ja sillä välillä olikin sammuminen tapahtunut.
Seuraavana iltana huutoa ehkä n.20min. Railakkaasti edelleen. Kävin välillä tutin laittamassa, joka hetkeksi rauhoitti. Kolmantena iltana otettiin takapakkia, koskapa kaveri oli niin väsynyt että sammahti tissille, enkä raaskinut herättää (VIRHE!). Nostin siis nukkuvana sänkyyn...
Sittenpä neljäntenä iltana kuunneltiin karjumista taas n.30min. Ja viidentenä, eli eilen enää n.10min (vai olikohan se vähemmän, ehkä vaan 5min!) Ja tänään, hiljeneminen tapahtui jo minuutin-kahden huudon jälkeen.
Tadaa. Katsotaan miten huomenna.
Toiveissa on, että tätä myöten myös yökitinät ja heräilyt jää. On siinä jo suunta parempaan päin. Eli ehkäpä se toimii sinnekin! 
Mutta. En suosittele heikkohermoisille. Pientä vaille oli, etten jo luovuttanut. Sen verran on tuota tempperamenttia pojassa, että huuto oli varsin kuuluvaa, ponnekasta suorastaan. Mutta sitten olisi tullut huudatettua turhaan, ja ei se oikein reilua ole sekään. Pärjäsin kuitenkin ilman peltoreita.
Aika näyttää miten pysyvät tulokset tällä on. Niin muuten, se jäi kertomatta, että yöllä ei tarvitse enää hyssytellä ja humputella, vaan tutin tuikkaus riittää (hieno keksintö tuo tutti, ja hienoa että se kelpaa.) Toisinaan uni jatkuu ilman mitään toimenpiteitä! 

Nyt on ihan hipihiljaista. Taidan ryhtyä talkkunarieskan syöntiin! 

4 kommenttia:

  1. Jee, hyvä Juho ja äiti ja isä! Meillä unikoulu siirtyi, kun tulehdus jatkui. Nyt sitten ollaan putkijonossa. Tutti on ihana, harmi vaan, kun K ei sitä syö. Ajatuksissa on, että jos ensi viikolla kuitenkin alotettaisiin unikoulu. Ajatuksissahan oli tassutus, mutta kiitos tästä kokemuksesta! Nimittäin jos siellä makkarissa käy tassuttelemassa, niin en oikein tiedä... ...eikö se huuto ala aina uudestaan, kun käy vähän tarjolla? Toisaalta sitten taas on karua jättää vauva huutamaan, jos se kokee, ettei kukaan tule vaikka on hätä... hmmm... pohdimme tätä vielä. Luulen, että huutokoulu on karumpi mutta ehkä nopeampi? Tassuttelu on nimensä mukaisesta tassuttelua...

    VastaaPoista
  2. No joo, meillä ainakin vaan yltyi huuto niistä käynneistä, kun pari kertaa kävin siellä. Yritin vähän pehmentää... mutta ei se oikein ajanut asiaansa :) Nyt on kahtena iltana Juho jäänyt ihan hipihiljaa sänkyynsä ja nukahtanut yksin. Aika luksusta. Iltayö menee hyvin, aamuyöstä pitää tuttia asetella... (ja syödä...) Kyllä tuo nopeesti toimi meillä ainakin, vaikka kyllä se koville otti, minulla varmasti eniten!

    VastaaPoista
  3. ...sitä minä mietin, että jos illalla huudattaa niin mitäs sitten yöllä, kun se taas herää ja ei ole sitä tuttia...?? Ehkä sitten mies hyssyttää ja ne yöheräämiset alkaa jäädä hiljalleen pois sen itsenäisen nukahtamisen oppimisen jälkeen? Ehkä...?? :-D

    VastaaPoista
  4. ihan oikeasti yölläkään ei pitäisi reagoida mitenkään, eli jos alkaa huutaa niin annetaan huutaa. minä vähän siinäkin pehmensin ja laitoin tutin suuhun, koska ei muuta kaivannut. tosin nyt taas ei oikein tuttikaan kelpaa.. ja peppuroidaan sitten. mutta, ehkä joskus huudatetaan yölläkin.. joskus kun ei miehen tarvitse herätä aamulla 5.20.

    VastaaPoista